ERILAISUUS HAASTAA OHJAAJAN JA KOHTAAMINEN OPETTAA

  Ohjausalan opiskelijat ja toiminnalliset ohjausmenetelmät 

kotoutumisen tukijoina

”Sydän edellä mennään ja muistetaan, että kyseessä on aina ihminen.”  Osalle opiskelijoistamme tämä erityisopettajan lause on iskostunut mieleen. Ja tätä lausetta Kulttuurien kohtaamisen opintopäivien kohdalla voi jatkaa, että ”… ja sitten kulttuuri.” 

Kulttuurien tuntemus ja tietämys sekä ohjaus ovat asioita, jotka yhdistävät ohjausalaa opiskelevia niin Liikunnanohjauksen peruskurssilaisia, Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkintoa kuin Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintoa oppisopimuskoulutuksena opiskelevia. Ja näillä opinnoilla aloitin kevätlukukauden 2015 heidän kanssaan. Opiskelijat tiesivät ennalta, että kaksi ensimmäistä viikkoa sisältää sekä ”koulunpenkillä istumista” että toiminnallisia opintoja kuin myös sen, että he työskentelevät usean eri opiskelijaryhmän kanssa, joita eivät tunne hyvin entuudestaan. Lisäksi he tiesivät, että ohjaavat  perusopetuksen valmistavan opetuksen lapsia ja maahanmuuttajakoulutuksen aikuisopiskelijoita. 

”Mulle uusi kohderyhmä aikuiset maahanmuuttajat.”

Opintojakson alussa hitsattiin tietoisesti kolmen eri opetusryhmän opiskelijoita heittäytymään ja toimimaan uusien opiskelijakavereiden kanssa eri aiheiden, luovuuden ja ilmaisun parissa. Näissä opettajina toimivat Opiston opettajat ja tutut tuntiopettajat. Päivien aikana perehdyttiin alaan ja ohjaukseen, mutta ensisijaisesti tehtiin matka itseen ja omaan tapaan toimia. 

”Sai tehdä paljon uusia juttuja ja oli niin erilaista mihin on tottunut. 

Pääsi heittäytymään ja löysi itsestään ihan uusia puoliakin.”

Torstaina, jolloin avattiin kulttuurien kohtaamista ja kommunikointia opetuksessa, havaitsin, että opiskelijat tiedostivat erilaisuuden niin oman kuin ohjattavien. He suhtautuivat myönteisesti ja luontevasti siihen, että tulevilla ohjattavilla on takuulla erilainen kokemus ihmisistä, perheestä, työstä, oppimisesta, ohjauksesta ja opiskelusta kuin heillä Suomen kansalaisina ja suomalaisessa koulujärjestelmässä opiskelleena. Opiskelijat eivät voineet myöskään tuudittautua, että tulevat ohjattavat ovat ”he” vaan opiskelijat tiedostivat, että ohjattavat tulevat eri kulttuureista ja asiat vaihtelevat kulttuureittain – olemmehan mekin erilaisia ja omaamme eri tapoja.

”Oli jonku verran ennakkoluuloja aiheista, mutta ne osottautui turhiksi.”

Päädyimme muodostamaan tiimit ja toimimaan tiimeinä, jotta jokainen opiskelija sai valjastaa käyttöönsä kykynsä, taitonsa, aiemmat kokemuksensa ja tietonsa. Oli hienoa myös seurata, että opiskelijat eivät lähteneet etsimään vain eroja vaan miettivät, mitkä asiat yhdistävät. Näin syntyivät ohjaustoiminnat mm. laululeikit, nuotiopannukahvit, lätyt, kisailut, puvut sekä innostus ja ilo. 

 

”Kun on monta ryhmässä, niin tulee monta eri ehdotusta tekemiseen sekä jokaisella oma vahvuutensa, mitä käyttää. ”

”Meillä oli todella toimiva tiimi, johon kaikki sitoutuivat täysillä mukaan.”

”Perjantai oli tosi onnistunut meidän tiimillä ohjaus, jossa oli ihan mahtavat puitteet; kalamajassa tulet ja pannukahvit, sekä lätynpaistoa ja ulkona jalkapalloa ja köydenvetoa.”

Palautteiden pohjalta opiskelijoidemme isoimpia oivalluksia oli ollut se, että kulttuurien kohtaaminen ja toiminnalliset ohjaustilanteet ja sitä kautta erilaiset kokemukset ja näkemykset keskusteltavista asioista lisäsivät sekä ohjattavien että heidän tietoa ja ymmärtämystä kulttuurien välillä. Esimerkiksi Lumitiimin jäsenet kertoivat Kemin maahanmuuttajakoulutuksen opiskelijaryhmälle koulutuksellisista eroista omien kokemustensa kautta. Esille tuli hienosti suomalaiseen koulutukseen liitettävät aloitteellisuus, vastuullisuus, vuoropuhelu ja yhteistoiminnallinen oppiminen.

  

"Sisälsimme ohjaukseen laululeikkejä, vähän liikunnallisempaa leikkiä ja askartelua. Saimme kaikki ohjata jotain, ja tunti oli todella mukava ja mielenkiintoinen. Lapset olivat todella reippaita, vaikka eivät välttämättä kaikkea ymmärtäneetkään mitä sanoimme.”

”Huomasin välillä että vaikka kuinka yrität olla duktina niin silti sitä murretta tuli aina välillä puhuttua. Onneksi lapset eivät huomanneet.”

”Kerroin myös meidän koulutuksesta liikunnanohjauksen peruskurssista ryhmäläisille ja olivat kiinnostuneita ja esittivät kysymyksiä. Muutenkin oli mukava jutustella heidän kanssaan.”

”Ohjelmaa oli sopivasti. Loppua kohti meidän tiimiläiset olivat rohkeasti keskustelemassa ohjattavien kanssa. Tällaisa vaan lisää.”

Nyt kohdattiin ja ohjattiin vain yhtenä päivänä, mutta opiskelijoiden mielenkiinto toimia monikulttuurisissa opiskelu- ja työympäristöissä lisääntyi. Samalla myös he tiedostivat sen, että mikäli aikaa olisi enemmän, niin vuorovaikutuksen ja kohtaamisen areenoilla siirrytään haasteellisimmille alueille esimerkiksi uskonnollisuus ja politiikka. Nyt saatiin ohjauksissa olla pitkälti omilla mukavuusalueilla ja ohjattavat ottivat kaiken ilolla vastaan. Ohjaavana opettajana totean tähän, että ”haittaaks’ se?”. Koen, että opiskelijoidemme on hyvä lähteä tästä laajentamaan omaa tietämystä ja tutkiskella asioita, tilanteita ja ajattelun kulttuurisidonnaisuutta uusista näkökulmista käsin esimerkiksi työssäoppimisjaksolla. 

Ohjaavana opettajana jää hyvä mieli siitä, että opiskelijoiden asettama tavoite toteutui ja valitut ohjausmenetelmät ja ohjaukset tukivat sekä ohjattavien kotoutumista vaikkapa pienestikin esimerkiksi kielenkehitystä ja osallisuutta sekä ohjausalan koulutusten tietämystä kuin PPOn opiskelijoiden oppimista.  

Ohjaustoiminnot tai toimintamallit eivät ole uusia ohjausalan ammattilaisille, mutta opiskelijoillemme tämä oli ensimmäinen tiimityönä toteutettu eri kulttuurien kohtaamiseen liittyvä oppimis- ja ohjaustilanne – ja tekstiin sisältyneet lainaukset kertovat niin tiimityön kuin ohjauksen sujuneen hienosti - upea ohjaajaporukka ja isot sydämet! 

Iso kiitos tiimiohjausten onnistumisista kuuluu myös opettajille, jotka osallistuivat viikkojen opetukseen ja opettajille, jotka toivat tai mahdollistivat ohjaukset luokissaan. Erityiskiitos myös ohjattaville - te teitte päivästä unohtumattoman! 

”Opiskelijat tykkäsivät, erityisesti aamun ohjelmasta. Kisailuista, pannukahveista ja letuista jäi kaikille iloinen mieli. Erityisesti open näkökulmasta lämmitti teidän opiskelijoiden avoin ja hieno suhtautuminen ja tekemisen meininki. Saimme erittäin hyvää tietoa eri opiskelulinjoistanne ja opiskelijan arjesta juuri kahvittelun lomassa. Meidän opiskelijat kyselivät ja teidän opiskelijat vastasivat selkeästi ja selittäen. Tunnelma oli vapaa ja näin tieto tuli rennosti juttelun lomassa.” (Maahanmuuttajakoulutuksen opettajan ja opiskelijaryhmän palaute)

 

 

Laiinaukset koottu tämän kokeneiden kirjoituksista. Kirjoittaja: Jaana Karjalainen, opettaja.

Meistäpä tulee nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajia!

Meistäpä tulee nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajia!

Alle vuoden päästä meistä tulee kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisia. Useimmat meistä ovat stressaantuneita mutta samalla erittäin innoissaan viimeisestä opiskeluvuodesta. Vaikka deadline painaa päälle, silti jokainen meistä painaa täysillä loppuun asti ja antaa kaikkensa, että kesäkuussa meidät voidaan päästää isoon uuteen maailmaan, työelämän pariin. ”I will survive”, niin kuin Gloria Gaynor laulaa.

Täällä Torniossa, Peräpohjolan Opistolla opiskellessamme monesta meistä on kasvanut vastuullisia, tunnollisia ja etenkin ammattitaitoisia nuoria aikuisia. On loistava huomata, kuinka meihin vanhimpiin opiskelijoihin luotetaan. Luottava ja kannustava opiskeluympäristö on antanut varmuutta jatkaa sitä, missä me olemme hyviä. Opettajat, nuorisotoimi ja monet muut tahot näkevät meissä potentiaalia, lähes valmista ammattimaisuutta, vaikka monet meistä vähättelevät itseänsä peilin edessä ja miettivät, valmistunko ikinä? Osaanko minä oikeasti hoitaa homman? Tuleeko minusta ikinä niin hyvää ohjaajaa kuin heistä, jotka ovat meitä olleet ohjaamassa? Kun kohotamme katseemme ylös ja katsomme meitä kokeneempia ja vertailemme itseämme heihin, nuo ajatukset pyörivät useilla mielessä. Mutta kun katse ylhäältä vastaa hymyilevällä ja positiivisella ilmeellä, sekä parilla kannustavalla sanalla, on tuo tunne hieno. Itsevarmuutta antava ja virheistä opettava ympäristö on saanut meistä meitä. Näin intiimin ja sosiaalisen kasvatus- ja ohjausalan opiskelija kasvaa kuin silmissä siitä 16-vuotiaasta ensimmäisen vuoden opiskelijasta kokeneeksi ja esimerkilliseksi aikuiseksi.

Viimeinen vuosi on jokaiselle jollain tavalla kriittistä aikaa. Silloin on tosi kyseessä, eikä silloin ole suotavaa hellittää ja löysiä omaa rytmiä. Silloin pitää antaa kaikkensa ja todistaa, että minusta on tähän. Varsinkin nyt uuden opetussuunnitelman myötä on jokaisella meidän luokkalaisella, ja varmasti muillakin opiskelijoilla jotka ovat viimeisellä vuodella, paineet kasvaneet. Enää ei kirjoiteta keväällä opinnäytetyötä, vaan meidän pitää koota portfolio ammatillisesta osaamisestamme koko kolmen vuoden ajalta. Näin viime metreillä alkaa jokainen vaivaamaan päätä, ”kuinka voin mitenkään muistaa asioista ensimmäiseltä vuodelta, siitä on jo yli kaksi vuotta kun tämä koulutus alkoi”.  Myös siirtyminen opintoviikoista osaamispisteisiin uuden opetussuunnitelman mukaan on herättänyt monessa meissä ristiriitaisia ja epäileviä tunteita. Tuttu ja turvallinen käytäntö on muuttunut uudenlaiseen tapaan, joka totta kai voi monia meitä pelottaa. Mutta tämä on meidän tilaisuus näyttää, kuinka osaamme kuin lennosta jättää vanhan ja turvallisen rutiinin. Voimme näyttää, kuinka hyvin osaamme sopeutua uusiin tilanteisiin. Sen takia tällä tapahtuneella on omat hyvätkin puolensa.

Vaikka tämä viimeinen vuosi on todella hektistä ja kiireistä aikaa, on silti upea tajuta että kohta me olemme valmiita työelämään. Aina on pieni tulevaisuuden pelko, mitä tapahtuu sen jälkeen kun valmistun? Siitä jännityksestä huolimatta jokainen meistä haluaa nauttia viimeisestä vuodesta täysillä ja luoda unohtumattomia kokemuksia. Kokemuksilla jokainen meistä elää ja oppii.

Meidän viimeinen vuosi on toimintaa täynnä. Useat kurssit ovat täynnä käytännönharjoitteita ja luottavaisin mielin meidät päästetään ohjaamaan erilaisia ryhmiä. Esimerkiksi Torniossa järjestettävä joka vuotinen Täyskäsi- ryhmäytys on yksi näitä kursseja, jossa pääsemme suoraan työkentälle. Täyskäsi on toimintakokemusmenetelmiin perustuva toiminto, jossa uudet seiskaluokkalaiset saavat koulupäivän mittaisen ohjatun ryhmäytymisen, sekä syksyllä ja seuraavana keväänä vielä jatkopäivät. Mukana järjestämässä on joka vuosi Tornion nuorisotoimi, Tornion seurakunta sekä Peräpohjolan Opiston viimeisen vuoden opiskelijat. Täyskäsi ja muut samankaltaiset toiminnot, sekä tietenkin työssäoppimisjaksot ovat erittäin hyviä tapoja oppia lisää ohjaamisesta. Omat ohjauskokemukset lisääntyvät, sekä käytännössä opettelu on loistava tapa päästä hyödyntämään ja opettelemaan teoriatunneilla opittuja asioita aidoissa toimintaympäristöissä.

Portfolioista, viimeisistä työssäoppimisjaksoista, tapahtumista ja kursseista ja kaiken tämän myötä tulleesta stressistä huolimatta, haluamme jokainen nauttia täysin siemauksin elämämme yhdestä upeimmasta ajasta, opiskelusta ja oppimisesta.

Kirjoittaja on Peräpohjolan Opiston kolmannen vuoden nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajaopiskelija

Oona Yrjänheikki Rovaniemeltä

Kuvat: Markku "Lusku" Lukkariniemi

Teksti julkaistu Nuorisotyö 5/2015 lehdessä

KESTÄVÄ KEHITYS USA:SSA

USA on yksi maailman suurimmista valtioista. Osavaltioita on 50 ja vuonna 2015 ihmisiä yhteensä 321 200 00. Voimme kuvitella jätteiden määrän olevan valtava. USA on tunnettu pikaruokaloistaan, kiireisestä elämästä, jota pyritään kaiken aikaa helpottamaan ja nopeuttamaan. Miten on kestävänkehityksen laita, hoitavatko hekin oman tonttinsa? Kuinka heillä kierrätetään, kuinka se näkyy tavallisessa arjessa ja mikä sen hinta on?

Kierrättämistä pyritään opettamaan lapsille jo esikoulusta lähtien. Kierrätys täällä on erilaista kuin mihin me olemme Suomessa tottuneet. Me kierrätämme kaiken erikseen, täällä heillä on kaksi kierrätysastiaa, komposti ja itse kierrätys. Kompostit ovat harvinaisuus, mutta olen kuullut opettajien puhuvan niistä eli joillain harvoilla niitä siis on.

Key West on pieni saarikaupunki, jossa lähettyvillä ei maatiloja ole, jonne nämä kompostoitava jäte voitaisiin viedä. Tämä ”recycle” - astia on itselleni mysteeri. Kierrätysastiaan laitetaan kaikki ns. ”kierrätys materiaali” eli paperit, muovipullot, kartongit, peltipurkit ja jotkin muovit. Tuotteessa tulisi olla pohjassa kierrätysmerkki sekä numero 1-7. Mitä suurempi luku, sen paremmin sen voi kierrättää. Key West on kaupunki, jossa lämpötila ei koskaan kunnolla putoa 20 celsiuksen alapuolelle, joten veden juonti on tärkeää kaiken aikaan. Koulussa opetetaan tuomaan omat juomapullot ettei käytettäisi muovipulloja, jotka hajoavat helposti ja ovat kertakäyttöisiä. Hanavesi on puhdasta, mutta suurin osa ihmisistä käyttää juomavetenä vain pullovesiä. Näitä ei-kierrätettyjä vesipulloja tulee vuosittain noin 50 miljoonaa kappaletta. Kaupoissa on pisteitä, jossa voi täyttää isot vesipullot pullovedellä ilman, että täytyy joka kerta ostaa uusi vesipullo.

Ruuat ovat usein valmisruokia, jotka ovat muoviin pakattuja. Kaupassa ostaessasi myyjä pakkaa tavarasi muovikasseihin, ei niin järjestelmällisesti kuin suomessa, vaan niin että pussit ovat puolillaan mikä minusta on tosi turhaa. Täällä on myös laki, ettei ruoka-aineksia ja saippuoita yms. saa laittaa samaan muovikassiin, vaikka ne ovat molemmat pakattuina. Kaupassa voit valinnaisesti ostaa paperikasseja, mutta todella harva niitä ostaa. Tämä johtuu siitä, että muovikassit ovat ilmaisia ja myyjä pakkaa automaattisesti niihin ellet mainitse mitään. Itse asiassa olen nyt 1,5 kuukautta täällä asunut enkä ole kertaakaan nähnyt kenenkään ostavan paperikasseja. Kaupoista löytyy kierrätyspiste muovikasseille, itse en ole tällaista  löytänyt.

Key West kaupunkina pyrkii innostamaan ihmisiä kierrättämään, siksi koteihin annetaan ilmaiseksi kierrätysastiat.

Itselleni suurin ihmettelyn aihe on lasipullot. Niitä on paljon täällä ja esimerkiksi ravintoloiden ei tarvitse kierrättää niitä mitenkään. Eikös juuri heidän pitäisi, sillä heillähän sitä pullotavaraa eniten tulee.. Toinen asia on, että ravintoloissa pillit ovat yksitellen pakattuina eli jokainen pilli on paperiin käärittynä jo valmiiksi.

Tässä kaupungissa ihmiset kulkevat paljon lyhyitä matkoja polkupyörillä, mutta silti yleisin kulkuväline on ehdottomasti henkilöautot sekä skootterit. Julkista liikennettä näkyy kaupungissa, mutta useimmiten ne näyttävät olevan tyhjänä. Taksilla liikkuminen on täällä halvempaa kuin Suomessa ja sitä ihmiset käyttävät herkemmin kuin Suomessa. Pieniäkin matkoja varten mennään autolla tai skootterilla. Autoilussa suurin ero Suomen ja USA:n välillä on päihteiden käyttö. Kuten Suomessa päihtyneenä ei ole sallittua ajaa autoa myöskään USA:ssa.  Kuitenkin kynnys ajaa alkoholin vaikutuksen alaisena on huomattavasti matalampi USA:ssa kuin Suomessa. USA:ssa autolla liikutaan lähes koko ajan ja kävellään usein vain suurkaupungeissa, missä ruuhkat ovat valtavia.

Lapset harrastavat täällä paljon ja lähes joka päivälle on jokin harrastus. Vanhemmat kuskaavat päivät pitkät lapsia harrastuksesta toiseen. Key West on keskittynyttä sotilasaluetta ja koulumme sijaitsee ”basessä” eli sotilasperheille suunnitellulla asuinalueella. Alue on suljettu ulkopuolisilta ja alueelle pääsee vain lupalapun kanssa, joka tarkistetaan aina portilla alueelle tultaessa. Joten tämä alue on todella yhteisöllistä ja heillä onkin omat kaupat ja vapaa-ajan viettopaikkoja, jotka eivät ole ulkopuolisten käytössä lainkaan. He järjestävätkin tapahtumia, jotka ovat vain alueen sisäisiä.

Koulukiusaamista tapahtuu tietenkin myös täällä niin kuin joka koulussa. Se ei vain ilmene niin helpolla tavalla kuin voisin kuvata Suomessa tapahtuvan. Täällä lapsilla on vain yksi tunti päivässä yhteistä aikaa keskenään, joten aikaa kiusaamiselle ei niinkään ole. Koulussamme on käyttäytymiseen erikoistunut opettaja, joka puuttuu tilanteisiin jossa oppilas ei käyttäydy kunnolla tai jos ilmenee kiusaamistilanteita. Koulussamme on myös pelkästään sotilasperheiden lapsia varten jonkinlainen terapeutti, joka auttaa näiden perheiden lapsia, joilla on ongelmia käyttäytymisessä.

Eläminen täällä on paljon kalliimpaa kuin esimerkiksi Suomessa. Sähkölaskut ovat suurempia, sillä ilmastointi pitää olla todella isolla ja kaiken aikaa päällä. Täällä sinulla pitää olla isot vakuutukset, sillä kaiken joudut maksamaan itse. Jos esimerkiksi loukkaannut ja joudut sairaalaan, sinulla tulee olla hyvä vakuutus, muuten joudut korvaamaan itse sairaalakulut. Sairaalakulut ovat isoja eli useita tuhansia jo pienemmässäkin sairaudessa tai tapaturmassa.

Key West on kallis asuinpaikka. Roskien vienti ja vesimaksu ovat samassa hinnassa ja esimerkiksi kolmen hengen perheellä tämä maksu on kuukaudessa noin 68$. Vuokrat ovat myös todella korkeita. Esimerkiksi yksiö keskustasta maksaa noin 2 000$ kuukaudessa. Yleensä perheettömät asuvatkin kimppakämpissä.

Tekstin on kirjoittanut Pinja Keskitalo, joka on suorittanut Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintoon kuuluvan työssäoppimisen Key Westissä, USA:ssa. 

PUHU SEKSISTÄ!

Monet ovat varmasti työssään kohdanneet mm. seuraavia seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä: Olenko ihan epänormaali kun rintani ovat niin pienet? Mistä saan ehkäisypillerit? En minä kehtaa ehdottaa poikaystävälleni, että käytetään kortsua, se vielä jättää minut. Miten saan sen pojan ihastumaan minuun? Mun vanhemmat ei ikinä hyväksy sitä että olen homo. Olen raskaana. Tunnen olevani mies vaikka olen syntynyt naisen kroppaan. Millään ei ole mitään väliä, saan harrastaa seksiä niin paljon kuin haluan ja kenen kanssa haluan. Miksi kukaan ei tykkää minusta, löydänkö ikinä tyttöystävää? Mulla on jotain patteja tuolla alapäässä enkä todellakaan näytä niitä lääkärille.

Yhteiskunta ja ihmiset tulevat koko ajan avoimemmiksi yksilöiden tasa-arvosta, vähemmistöistä ja seksuaalisuudestaan sekä kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä. Asioista, joista vielä vähän aikaa sitten vaiettiin, puhutaan nyt ääneen häpeilemättä. Ympäristö muuttuu sallivammaksi, ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Tämä on johtanut siihen, että koemme tarvitsevamme lisää ammattitaitoa ja avaimia kohdata erilaisia tyttöjä ja naisia, poikia ja miehiä, jotka miettivät omaa itseään ja seksuaalisuuttaan. Niin sanotulla maalaisjärjellä pärjää tiettyyn pisteeseen, mutta ammattilaisena meidän pitäisi pystyä tarjoamaan ohjausta, apua ja neuvontaa peilaamatta vain omiin näkemyksiimme ja mielipiteisiimme.

Nuorisotyöntekijä – kohtaamisen ammattilainen

Nuorisotyöntekijöinä kohtaamme paljon nuoria, jotka miettivät seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä haluja, pelkoja, odotuksia ja toiveita. Koemme meidän nuorisoalan ammattilaisten olevan etulyöntiasemassa avoimen kohtaamisen saralla. Koulujen terveyskasvatustunnit tuntuvat monesti kiusallisilta, niin opettajalle kuin oppilaillekin. Faktatieto lipuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska opettaja on jo lähtökohtaisesti se arkinen auktoriteetti ja ehkä tylsäkin tyyppi. Tai sitten seksuaalisuuteen liittyvät asiat annetaan luettavaksi kotiläksyinä, ettei tulisi kiusallista luokkailmapiiriä.

Nuoriso-ohjaajat lähtökohtaisesti koetaan rennommiksi ja turvallisemmiksi aikuisiksi, joita oikeasti kiinnostaa, mitä nuorille kuuluu. Kohtaaminen tapahtuu nuoren vapaa-ajalla nuoren itse valitsemassa paikassa. Siksi aiheista puhuminen voi olla luontevampaa. Itse nuorisoalan ammattilaisina haluamme pystyä keskustelemaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista luontevasti niiden oikeilla nimillä, rehdisti ja suoraan. Haluamme pystyä tarjoamaan kuuntelevan korvan lisäksi tukea ja neuvoja nuorelle vaikeissakin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa.

Nuorisotyöntekijä on kohtaamisen ammattilainen. Mutta jos koet, että et pysty luonnollisesti puhumaan seksuaalisuusasioista nuoren tai nuoren aikuisen kanssa, silloin pitää tehdä jotain - hakeutua vaikkapa koulutukseen. Seksuaalisuus on valtavan iso asia ja osa meidän kaikkien elämää. Se herättää monenlaisia kysymyksiä ja tuntemuksia. Nuorisotyöntekijöinä emme voi sivuuttaa niin tärkeää ja isoa aihetta nuoren elämässä.

Olemme huomanneet, että on täysin opettaja-/vanhempi-/terveydenhoitajakohtainen asia saako nuori seksuaalikasvatusta. Valitettavasti liian usein edelleen aihe sivuutetaan sanomalla: lue itse kirjasta kotona. Helposti myös ajatellaan, että seksuaalikasvatuksen hoitaa varmasti joku muu. Tuolla ”seksuaalivalistustyylillä” on varmasti osasyynsä siihen, että Pohjois-Suomen abortti- ja teiniraskausluvut ovat hälyttäviä, ja Länsi-Pohjan keskussairaalan ylilääkäri Eila Knuuti peräänkuuluttaa seksuaalikasvatuksen merkitystä. Äärimmäisen tärkeää on puhua nuoren kanssa siitä, kuka hän pohjimmiltaan on. Miten itsetunto ja itsearvostus kasvavat? Kuka minuun saa koskea, minne minua saa koskea ja millä säännöin? Muiden hyväksyntää ja omaa itsetuntoa kun ei kasvateta seksikumppaneiden määrällä.

Avaimia avoimeen keskusteluun

Hakeuduimme tämän vuoden alussa seksuaalineuvojakoulutukseen muutamasta syystä. Yksi syy oli se, että tarvitsimme lisää infoa seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, joita työssämme kohtaamme (mm. seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus sekä seksuaaliterveys). Toivoimme myös, että koulutus toisi meille molemmille rohkeutta ja varmuutta puhua asioista ääneen. Ja että saisimme oikeaa faktapohjaa seksuaalisuusasioihin niin, että emme vaivaantuisi tai sivuuttaisi keskustelua seksuaalisuusasioista.

Seksuaalineuvojakoulutuksen sisältö on ollut hyvin laaja. Olemme käsitelleet mm. seuraavia aiheita: seksuaalisuus elämänkulussa, seksuaaliterveys, seksuaalisuuden moninaisuus, psykoseksuaalinen kehitys, anatomia, toiminnalliset häiriöt seksuaalisuudessa, sairaudet, vammautuminen, seksuaalisen halun muutokset eri elämäntilanteissa ja kriminalisoitu seksuaalisuus.

Olemme kokeneet, että koulutus on antanut todella paljon tiukkaa faktaa seksuaalisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Koulutuksen myötä on auenneet aivan uudet väylät, joista voi hakea tukea ja apua tilanteen niin vaatiessa. Ja kaikista tärkein asia: olemme saaneet toivomaamme rohkeutta puhua asioista asioiden oikeilla nimillä kiertelemättä ja kaartelematta. Olemme saaneet avaimia ja keinoja avoimeen sekä sallivaan kohtaamiseen ja keskusteluun nuorten kanssa.

Nyt jos joku miettii, että eihän meidän nuorisotiloilla/nuorten kohtaamisen paikoissa nouse seksuaalisuusasiat esille, voi pohtia seuraavaa: Antaako nuorisotilanne ja henkilöstönne nuorille luvan puhua ja kysyä aiheesta? Onko nuorisotilalla esim. julisteita ja kirjallisuutta, jotka antavat luvan puhua seksuaalisuudesta ja seksistä? Onko ilmapiiri oikeasti avoin ja salliva keskustelulle?

Nyt olemme koulutusputken loppusuoralla ja suosittelemme lämpimästi seksuaalineuvojakoulutusta kaikille. Menkää, oppikaa ja oivaltakaa! Puhukaa seksistä! Se on meidän kasvattajien tehtävä, ei sivuuteta tätä aihetta. Rohkeasti.

Aliisa Sakko, Tornion nuorisotoimi, Tyttötyö
Elina Viisanen, Tornion nuorisotoimi, Etsivä nuorisotyö

Alisa ja Elina opiskelevat seksuaalineuvojiksi Peräpohjolan Opistolla, Torniossa

Seksuaalineuvojan koulutusta tarjoavat useat oppilaitokset, mm. Peräpohjolan opisto ja Metropolia.

Puheenvuoro julkaistu myös osoitteessa: koordinaatti.fi