tiistai 21. huhtikuuta 2015

Vie vanhus ulos



Vie vanhus ulos

Lähdimme Vie vanhus ulos -hankkeeseen kahdeksi viikoksi työssäoppimaan. Sosionomi Anna Vänttilä hommasi meille asiakkaita ympäri Torniota. Saimme nimen ja osoitteen ja kävelimme asiakkaiden luo. Asiakkaita asui joko yksin, palvelukeskuksissa tai sairaalassa. Oli eri kuntoisia asiakkaita, joillakin oli pyörätuoli, rollaattori, kävelykeppi tai jotkut asiakkaat pärjäsivät ilmankin. Työmme oli monipuolista: asiakkaiden kanssa kävimme ulkona, jotkut asiakkaat olivat viimeksi syksyllä käyneet pihalla. He olivat todella iloisia, kun saivat jutella ja käydä ulkoilemassa. Ulkoilun jälkeen jäimme juttelemaan vanhusten kanssa tai jos ei halunnut lähteä ulos niin juttelimme vanhuksen kanssa ja se riitti heille, koska heillä ei käy paljon vieraita. Eräällä vanhuksella siivosimme, kävimme ulkona ja jäimme vielä juttelemaan ja hän tarjosi meille kahvit. Saimme myös eräälle vanhukselle laittaa ruokaa. 


Työssä oli myös haasteita esimerkiksi se, kun liikuimme kävellen paikasta A paikkaan B ja väliä oli paljon, niin aikataulu oli välillä tiukka. Sää oli yksi haaste, koska jos ilma oli huono niin vanhukset eivät halunneet lähteä ulos. Heillä oli myös omia menoja etteivät kerenneet lähteä ulos, esimerkiksi bingoon meno. Jotkut olivat aluksi varautuvia omista asioistaan ennen kuin tutustuimme. Ja vielä se, kun emme tienneet etukäteen jokaisen sairautta niin piti itse ottaa selville heidän apuvälineet. Se oli haasteena, kun esimerkiksi muistisairas ei muistanut kuinka paljon oli kävellyt ja kuinka kunto riittää, piti itse päättää milloin mennään takaisin. Oli myös sellaisia vanhuksia, joista kerrottiin, että he meinaavat karata ja jotkut elivät ’’eri ajassa’’.                


Vanhukset toivovat, että olisimme tulleet jatkossakin. He haluaisivat, että heillä käydään ja heitä ulkoilutetaan. Vanhusten kanssa sai nauraa ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita. Tykkäsimme kovasti työstä, joten suosittelemme sitä! Vanhukset tarvitsevat ihmisen jolle jutella vähän niin kuin kaverille ja jonka kanssa voi viettää vapaa-aikaa.

Blogin kirjoittivat Annikka ja Henna kasvatus- ja hoitoalan linjalta

torstai 2. huhtikuuta 2015

Hiihtolomarieha



Hiihtolomarieha

2. – 4.3.2015 liikuntalinjalaiset järjestivät koko perheen tapahtuman, joka pidettiin Aspenin urheiluhallilla Haaparannalla. Kolmen päivän aikana kävijöitä oli 1000! Eli päivän aikana kävi reilu 300 ihmistä. Rieha koostui erilaisista lapsille suunnatuista ohjatuista aktiviteeteistä, kuten pallopeleistä, trampoliinihyppelystä, juoksu- ja temppuradoista ja cheerleading-alkeista. Paikalla oli myös vapaamuotoista tekemistä; sulkapallon ja pingiksen peluuta, sekä pituus- että korkeushyppypaikkoja. Järjestettiin erilaisia kilpailuja ja tanssiesityksiä, jopa saliohjauksia ja seniorikuntopiiriä.

Hiihtolomariehan trampoliinihyppelypaikka oli erittäin suosittu ja useimmiten saattoi nähdä samojen lasten heittävän voltteja usean tunnin putkeen. Tämä olikin osana viimeisenä päivänä järjestettyä moniottelukilpailua. Aspenin sisäpelikenttä oli varattu täysin pallopeleille, kuten salibandylle, futsalille, käsipallolle yms. Maanantaina HaIK oli tuonut mukanaan laukaisututkan ja ”maalilevyn”, johon saattoi kokeille laukaisutarkkuutta.

Hallin yläkerrassa oli temppurata. Radalla täytyi tasapainotella, kiikkua, ryömiä ja hyppiä. Lisäksi lapset saivat roikkua köysissä, leikkiä sateenkaarivarjolla ja kokeilla ämpärikenkiä. Radan keskusta oli täynnä patjoja, joiden päällä lapset harjoittelivat kuperkeikkoja, kärrynpyöriä sekä päälläseisontaa.

Mukana tapahtumaa tukemassa olivat Prisma Kemi, Tampereen Säästötex Tornio, Halpahalli Tornio, Coop Haaparanta ja Ica Max Haaparanta, jotka mahdollistivat kanttiinitoiminnan. Kiitokset myös Haaparannan salibandyseura HaIK:lle, SPR:lle, Haaparannan Jujutsuseuralle, sekä kanttiinin pitäjille!

Maskottitanssi käynnissä

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Leirikari osa 2



Tänään keskiviikkona päivämme alkoi puoli kahdeksan aikaan maukkaalla aamupalalla. Tiina, Pinja, Jonna ja Laura olivat heränneet jo puoli seitsemän aikaan tekemään meille muille aamupalaa. Masut täynnä aloimme pikkuhiljaa valmistautua päiväretkeemme.

 Matkaan lähdimme kymmenen jälkeen, puolet hiihtäen ja puolet lumikenkäillen. Pakkasta oli reilu kaksikymmentä astetta, mutta sehän ei meitä haitannut! Alkuvaikeuksien jälkeen päästiin kunnolla matkaan. Lassilla taittui matka hulvattomasti ahkion kyydissä, kun Kasper ja Daniel vetivät häntä.
Kun tulimme takaisin leirikeskus Leirikariin, niin nuotio sytytettiin, makkarat paistettiin ja eväät syötiin. Eli siis päiväretki oli oikein mukava ja siitä sai uusia kokemuksia.
Me nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan perustutkinnon ekaluokkalaiset varmasti saimme monia hyviä vinkkejä ja oppeja edessä olevaan työelämään ja muutenkin elämään:)
Sisällä päivä jatkui luontotietovisan ja leikkien parissa. Ruokaryhmämme valmisti ihan huippu hyvää
pizzaa! Saunassa ollaan käyty ja vielä on luvassa iltaohjelmaa, jonka uskon olevan hyvä niinkuin muinakin iltoina.

















-opiskelijat, nuva14



tiistai 20. tammikuuta 2015

Leirikari


Istuin mökin puisella penkillä. Katsoin ikkunasta ulos tammikuista talvipäivää. Kello oli melkein 15.00 ja ulkona oli pakkanen. Aurinkoi näkyi horisontissa kauniin keltaisen sävyinä ja puut olivat ihanasti lumen peitossa. Katson tätä maisemaa toisesta kerroksesta ja edessäpäin näkyy kaunis punainen mökki, joka näyttää ihan isovanhempieni mökiltä. Tämä maisema katsottuna ikkunasta saa mielen lepäämään ja rauhoittumaan.

Taustalta kuuluu luokkalaisten puheensorinaa, joka on ihmeellistä, koska yleensä ollaan kännyköiden ja muiden laitteiden kanssa. Nyt on kuitenkin kiva kun voi rupatella niitä näitä eikä olla SOMEN orjia.

Olemme luokan, nuva14, kanssa talvileirillä Rovaniemen leirikarissa. Tekemistä riittää ja luokkalaisiin on kiva tutustua paremmin ja se että ollaan leirillä on kivaa, tosi mukavaa vaihtelua!

Ruoka, ulkoilu, talvi, kuuma juoma ja IHANAT IHMISET:)

-opiskelija Lotta Kuismanen, nuva14




torstai 15. tammikuuta 2015

Liikunnanohjauksen peruskurssilaisten kokemuksia teippauskurssista



Urheiluteippaus By Pirita Ajanki



Tiistain ja keskiviikon aikana Pirita Ajanki kävi pitämässä meille teoriaa urheiluteippauksista ja pääsimme myös teippaamaan toisiamme. Teippasimme muun muassa nilkkoja ja ranteita, jotka ovat yleisimpiä teippauskohteita. Ja kyllä siinä oli naamat irvellä kun teippejä otettiin pois. Mutta saimme ainakin ilmaisen karvanpoiston… joistakin paikoista.

  
Kahden päivän aikana opimme paljon hyödyllisiä asioita urheiluvammoista, jotka tulevat varmasti tarpeeseen myös arkipäivänä. Ennen vakavamman urheiluvamman syntymistä voi teippauksen avulla sitä ennaltaehkäistä. Esim. nilkan nyrjähtäessä voi harjoituksiin palata aikaisemmin tukevan teippauksen avulla. HOX! JÄRKI KÄTEEN JA KUUNTELE KEHOASI! Kolmen K:n säännöstä (kylmä, koho, kompressio) on hyvä lähteä liikkeelle ja ottaa teippaus siihen tueksi. Vakavamman vamman sattuessa mene suoraan lääkäriin. Alku- ja loppuverryttelyillä sekä venyttelyillä on suuri merkitys urheiluvammojen ehkäisyssä.  Muistakaa monipuolinen liikunta ja lepo. Sleep, eat, train, REPEAT!
  



Kurssi oli todella antoisa ja opimme paljon. Kiitos!

~ liikunnanohjauksen peruskurssin opiskelijat ~