PUHU SEKSISTÄ!

Monet ovat varmasti työssään kohdanneet mm. seuraavia seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä: Olenko ihan epänormaali kun rintani ovat niin pienet? Mistä saan ehkäisypillerit? En minä kehtaa ehdottaa poikaystävälleni, että käytetään kortsua, se vielä jättää minut. Miten saan sen pojan ihastumaan minuun? Mun vanhemmat ei ikinä hyväksy sitä että olen homo. Olen raskaana. Tunnen olevani mies vaikka olen syntynyt naisen kroppaan. Millään ei ole mitään väliä, saan harrastaa seksiä niin paljon kuin haluan ja kenen kanssa haluan. Miksi kukaan ei tykkää minusta, löydänkö ikinä tyttöystävää? Mulla on jotain patteja tuolla alapäässä enkä todellakaan näytä niitä lääkärille.

Yhteiskunta ja ihmiset tulevat koko ajan avoimemmiksi yksilöiden tasa-arvosta, vähemmistöistä ja seksuaalisuudestaan sekä kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä. Asioista, joista vielä vähän aikaa sitten vaiettiin, puhutaan nyt ääneen häpeilemättä. Ympäristö muuttuu sallivammaksi, ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Tämä on johtanut siihen, että koemme tarvitsevamme lisää ammattitaitoa ja avaimia kohdata erilaisia tyttöjä ja naisia, poikia ja miehiä, jotka miettivät omaa itseään ja seksuaalisuuttaan. Niin sanotulla maalaisjärjellä pärjää tiettyyn pisteeseen, mutta ammattilaisena meidän pitäisi pystyä tarjoamaan ohjausta, apua ja neuvontaa peilaamatta vain omiin näkemyksiimme ja mielipiteisiimme.

Nuorisotyöntekijä – kohtaamisen ammattilainen

Nuorisotyöntekijöinä kohtaamme paljon nuoria, jotka miettivät seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä haluja, pelkoja, odotuksia ja toiveita. Koemme meidän nuorisoalan ammattilaisten olevan etulyöntiasemassa avoimen kohtaamisen saralla. Koulujen terveyskasvatustunnit tuntuvat monesti kiusallisilta, niin opettajalle kuin oppilaillekin. Faktatieto lipuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska opettaja on jo lähtökohtaisesti se arkinen auktoriteetti ja ehkä tylsäkin tyyppi. Tai sitten seksuaalisuuteen liittyvät asiat annetaan luettavaksi kotiläksyinä, ettei tulisi kiusallista luokkailmapiiriä.

Nuoriso-ohjaajat lähtökohtaisesti koetaan rennommiksi ja turvallisemmiksi aikuisiksi, joita oikeasti kiinnostaa, mitä nuorille kuuluu. Kohtaaminen tapahtuu nuoren vapaa-ajalla nuoren itse valitsemassa paikassa. Siksi aiheista puhuminen voi olla luontevampaa. Itse nuorisoalan ammattilaisina haluamme pystyä keskustelemaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista luontevasti niiden oikeilla nimillä, rehdisti ja suoraan. Haluamme pystyä tarjoamaan kuuntelevan korvan lisäksi tukea ja neuvoja nuorelle vaikeissakin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa.

Nuorisotyöntekijä on kohtaamisen ammattilainen. Mutta jos koet, että et pysty luonnollisesti puhumaan seksuaalisuusasioista nuoren tai nuoren aikuisen kanssa, silloin pitää tehdä jotain - hakeutua vaikkapa koulutukseen. Seksuaalisuus on valtavan iso asia ja osa meidän kaikkien elämää. Se herättää monenlaisia kysymyksiä ja tuntemuksia. Nuorisotyöntekijöinä emme voi sivuuttaa niin tärkeää ja isoa aihetta nuoren elämässä.

Olemme huomanneet, että on täysin opettaja-/vanhempi-/terveydenhoitajakohtainen asia saako nuori seksuaalikasvatusta. Valitettavasti liian usein edelleen aihe sivuutetaan sanomalla: lue itse kirjasta kotona. Helposti myös ajatellaan, että seksuaalikasvatuksen hoitaa varmasti joku muu. Tuolla ”seksuaalivalistustyylillä” on varmasti osasyynsä siihen, että Pohjois-Suomen abortti- ja teiniraskausluvut ovat hälyttäviä, ja Länsi-Pohjan keskussairaalan ylilääkäri Eila Knuuti peräänkuuluttaa seksuaalikasvatuksen merkitystä. Äärimmäisen tärkeää on puhua nuoren kanssa siitä, kuka hän pohjimmiltaan on. Miten itsetunto ja itsearvostus kasvavat? Kuka minuun saa koskea, minne minua saa koskea ja millä säännöin? Muiden hyväksyntää ja omaa itsetuntoa kun ei kasvateta seksikumppaneiden määrällä.

Avaimia avoimeen keskusteluun

Hakeuduimme tämän vuoden alussa seksuaalineuvojakoulutukseen muutamasta syystä. Yksi syy oli se, että tarvitsimme lisää infoa seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, joita työssämme kohtaamme (mm. seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus sekä seksuaaliterveys). Toivoimme myös, että koulutus toisi meille molemmille rohkeutta ja varmuutta puhua asioista ääneen. Ja että saisimme oikeaa faktapohjaa seksuaalisuusasioihin niin, että emme vaivaantuisi tai sivuuttaisi keskustelua seksuaalisuusasioista.

Seksuaalineuvojakoulutuksen sisältö on ollut hyvin laaja. Olemme käsitelleet mm. seuraavia aiheita: seksuaalisuus elämänkulussa, seksuaaliterveys, seksuaalisuuden moninaisuus, psykoseksuaalinen kehitys, anatomia, toiminnalliset häiriöt seksuaalisuudessa, sairaudet, vammautuminen, seksuaalisen halun muutokset eri elämäntilanteissa ja kriminalisoitu seksuaalisuus.

Olemme kokeneet, että koulutus on antanut todella paljon tiukkaa faktaa seksuaalisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Koulutuksen myötä on auenneet aivan uudet väylät, joista voi hakea tukea ja apua tilanteen niin vaatiessa. Ja kaikista tärkein asia: olemme saaneet toivomaamme rohkeutta puhua asioista asioiden oikeilla nimillä kiertelemättä ja kaartelematta. Olemme saaneet avaimia ja keinoja avoimeen sekä sallivaan kohtaamiseen ja keskusteluun nuorten kanssa.

Nyt jos joku miettii, että eihän meidän nuorisotiloilla/nuorten kohtaamisen paikoissa nouse seksuaalisuusasiat esille, voi pohtia seuraavaa: Antaako nuorisotilanne ja henkilöstönne nuorille luvan puhua ja kysyä aiheesta? Onko nuorisotilalla esim. julisteita ja kirjallisuutta, jotka antavat luvan puhua seksuaalisuudesta ja seksistä? Onko ilmapiiri oikeasti avoin ja salliva keskustelulle?

Nyt olemme koulutusputken loppusuoralla ja suosittelemme lämpimästi seksuaalineuvojakoulutusta kaikille. Menkää, oppikaa ja oivaltakaa! Puhukaa seksistä! Se on meidän kasvattajien tehtävä, ei sivuuteta tätä aihetta. Rohkeasti.

Aliisa Sakko, Tornion nuorisotoimi, Tyttötyö
Elina Viisanen, Tornion nuorisotoimi, Etsivä nuorisotyö

Alisa ja Elina opiskelevat seksuaalineuvojiksi Peräpohjolan Opistolla, Torniossa

Seksuaalineuvojan koulutusta tarjoavat useat oppilaitokset, mm. Peräpohjolan opisto ja Metropolia.

Puheenvuoro julkaistu myös osoitteessa: koordinaatti.fi

LATVIAN OPINTOMATKA - YHTEISTOIMINNALLISTA OPPIMISTA, YHTEISÖLLISYYDEN KOKEMISTA JA SOSIAALISTA PÄÄOMAA

Kevään 2015 alussa 

Yhteistoiminnallisen oppimisen jaksoon sisältyvä leirikoulu sai siivet: mitäpä, jos lähdemmekin ulkomaille? Jotta matka mahdollistui, piti yhdessä miettiä ja tehdä yhtä sun toista, organisoida ja organisoitua. Heti alkumetreillä tavoitteenamme oli ”Tehdään yhdessä hyvää toisille ja itsellemme!”.

Sunnuntaina 24.5.2015 se viimein toteutui: Egotripin Mikki Kauste & kumppanit, Mitra Jukka Poika ja me kaitot suuntasimme Oulusta omille ”keikoillemme”. Meidän päämääränä oli Latvian Riika, Palidzemin yhdistys ja Piejurasin vammaisten oppilaiden sisäoppilaitos.

Opinnoissa yhteistoiminnallista oppimista – miksi?

Osana Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinnon (kaito) valmistavaa koulutusta ja sen tietopuolisia opintoja on yhteistoiminnallista oppimista, koska ammattitaitoon kuuluu olennaisesti sosiaalinen vuorovaikutus-, työpari- ja tiimityötaidot sekä ratkaisukeskeinen työote. 

Yhteistoiminnallisuus ei synny hetkessä vaan osallistumalla ja osallistamalla toisin sanoen toimimalla toisten kanssa rakentavasti. Sosiaalinen pääomakaan ei ole vain tiedollista tai opillista vaan kykyä selvitä vaikkapa kinkkisistä tilanteista.

Yhteisöllisyyttä rakentaen ja siitä voimaantuen

Nyt ajassa sosiaalisen pääoman nähdään rapautuvan ja yhteisöllisyyden perään huudetaan. Tällä yhteistoiminnallisen oppimisen opintojaksolla, jonka laajuus ei valittuun toteutustapaan riittänyt vaan teimme paljon ohi ns. opetustuntien, vakuutuin opettajana siitä, että sosiaalinen pääoma vahvistuu, kun heittäydymme ja luomme jotain uutta yhdessä toimien. 

 

Ehkäpä eniten ennen matkaamme, voimaannuimme järjestämästämme kv-ravintolapäivästä 16.5. Se onnistui yli odotusten. iitä voimaantuenjauksen ammattitutkinnon  Jos olimme ennen sitä opiskelijaryhmä niin ravintolapäivän jälkeen koimme olevamme yhteisö ja sen jäseniä, joka loi ja mahdollisti yhteisöllisyyttä tukevan tapahtuman. Rohkaistuimme suuresti tästä yhteisöllisestä kokemuksesta. Tuolloin tiesimme, että lähdemme Latvian Riikaan kokemaan lisää samaa: tutustumaan vapaaehtoisjärjestöön ja toteuttamaan piristäviä ohjauksia lasten ja nuorten erityiskoulussa – ja näin tapahtui.

Edellä mainitut asiat kertovat myös siitä, että kaipaamme yhteisöllisyyttä, vaikkakin aikuiskoulutuksessa korostuu yksilöllisyys ja yksilölliset opintopolut jokaisen oman osaamisen pohjalta. Opintomatkamme toteutuminen vaati kuitenkin jokaista toimimaan yhteistoiminnallisen oppimisen ideologian mukaisesti. Nyt jälkikäteen on mahdollista jopa nimetä opiskelijoita selkeästi yhdistävät tekijät, jotka johtivat onnistumisen kokemiseen: avoin suhtautuminen itseensä ja ympäristöön sekä valmius panna itsensä likoon. Kaikessa toiminnassa, olipa se kirpputori, kv-ravintolapäivä ja opintomatka, ydinjuttu ja isoin anti olivat ihmisten mahdollistamat kohtaamiset.

Opintomatkan seuraukset jäävät elämään

Loimme yhteistyökuvion Piejurasin vammaisten lasten ja nuorten sisäoppilaitoksen ja Palidzemin järjestön kanssa. Näissä nyt odotetaan, että syksyllä 2015 he saavat Peräpohjolan Opistolta työssäoppijan tai toisenkin. Ensimmäinen on jo ilmoittautunut ja selvittelee tätä mahdollisuutta. Matkallamme saimme elää todeksi myös somen ihmeellistä verkottumista, kun saimme kulttuurioppaamme Signen ja Annan sen avulla. Heidän kauttaan avautui latvialaisen nuoren opiskelijaelämä ja nuorten tulevaisuuden näkymät unohtamatta kulttuurielämyksiä.

Opettajana koko oppimiskokemuksen seurauksen toivon näkyvän valmistuneiden Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajien vuorovaikutuksessa ja osallistavassa työotteessa, jotka puolestaan tukevat yhteisöllisyyden ja myönteisyyden kokemista siellä, missä he tulevat toimimaan ohjaajina.

Paldies ja ihanaa kesän aikaa kaikille toivottavat kaito14 ja Jaana Karjalainen

 

 

Vie vanhus ulos

Vie vanhus ulos

Lähdimme Vie vanhus ulos -hankkeeseen kahdeksi viikoksi työssäoppimaan. Sosionomi Anna Vänttilä hommasi meille asiakkaita ympäri Torniota. Saimme nimen ja osoitteen ja kävelimme asiakkaiden luo. Asiakkaita asui joko yksin, palvelukeskuksissa tai sairaalassa. Oli eri kuntoisia asiakkaita, joillakin oli pyörätuoli, rollaattori, kävelykeppi tai jotkut asiakkaat pärjäsivät ilmankin. Työmme oli monipuolista: asiakkaiden kanssa kävimme ulkona, jotkut asiakkaat olivat viimeksi syksyllä käyneet pihalla. He olivat todella iloisia, kun saivat jutella ja käydä ulkoilemassa. Ulkoilun jälkeen jäimme juttelemaan vanhusten kanssa tai jos ei halunnut lähteä ulos niin juttelimme vanhuksen kanssa ja se riitti heille, koska heillä ei käy paljon vieraita. Eräällä vanhuksella siivosimme, kävimme ulkona ja jäimme vielä juttelemaan ja hän tarjosi meille kahvit. Saimme myös eräälle vanhukselle laittaa ruokaa. 

Työssä oli myös haasteita esimerkiksi se, kun liikuimme kävellen paikasta A paikkaan B ja väliä oli paljon, niin aikataulu oli välillä tiukka. Sää oli yksi haaste, koska jos ilma oli huono niin vanhukset eivät halunneet lähteä ulos. Heillä oli myös omia menoja etteivät kerenneet lähteä ulos, esimerkiksi bingoon meno. Jotkut olivat aluksi varautuvia omista asioistaan ennen kuin tutustuimme. Ja vielä se, kun emme tienneet etukäteen jokaisen sairautta niin piti itse ottaa selville heidän apuvälineet. Se oli haasteena, kun esimerkiksi muistisairas ei muistanut kuinka paljon oli kävellyt ja kuinka kunto riittää, piti itse päättää milloin mennään takaisin. Oli myös sellaisia vanhuksia, joista kerrottiin, että he meinaavat karata ja jotkut elivät ’’eri ajassa’’.                

Vanhukset toivovat, että olisimme tulleet jatkossakin. He haluaisivat, että heillä käydään ja heitä ulkoilutetaan. Vanhusten kanssa sai nauraa ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita. Tykkäsimme kovasti työstä, joten suosittelemme sitä! Vanhukset tarvitsevat ihmisen jolle jutella vähän niin kuin kaverille ja jonka kanssa voi viettää vapaa-aikaa.

Blogin kirjoittivat Annikka ja Henna kasvatus- ja hoitoalan linjalta

Hiihtolomarieha

Hiihtolomarieha

2. – 4.3.2015 liikuntalinjalaiset järjestivät koko perheen tapahtuman, joka pidettiin Aspenin urheiluhallilla Haaparannalla. Kolmen päivän aikana kävijöitä oli 1000! Eli päivän aikana kävi reilu 300 ihmistä. Rieha koostui erilaisista lapsille suunnatuista ohjatuista aktiviteeteistä, kuten pallopeleistä, trampoliinihyppelystä, juoksu- ja temppuradoista ja cheerleading-alkeista. Paikalla oli myös vapaamuotoista tekemistä; sulkapallon ja pingiksen peluuta, sekä pituus- että korkeushyppypaikkoja. Järjestettiin erilaisia kilpailuja ja tanssiesityksiä, jopa saliohjauksia ja seniorikuntopiiriä.

Hiihtolomariehan trampoliinihyppelypaikka oli erittäin suosittu ja useimmiten saattoi nähdä samojen lasten heittävän voltteja usean tunnin putkeen. Tämä olikin osana viimeisenä päivänä järjestettyä moniottelukilpailua. Aspenin sisäpelikenttä oli varattu täysin pallopeleille, kuten salibandylle, futsalille, käsipallolle yms. Maanantaina HaIK oli tuonut mukanaan laukaisututkan ja ”maalilevyn”, johon saattoi kokeille laukaisutarkkuutta.

Hallin yläkerrassa oli temppurata. Radalla täytyi tasapainotella, kiikkua, ryömiä ja hyppiä. Lisäksi lapset saivat roikkua köysissä, leikkiä sateenkaarivarjolla ja kokeilla ämpärikenkiä. Radan keskusta oli täynnä patjoja, joiden päällä lapset harjoittelivat kuperkeikkoja, kärrynpyöriä sekä päälläseisontaa.

Mukana tapahtumaa tukemassa olivat Prisma Kemi, Tampereen Säästötex Tornio, Halpahalli Tornio, Coop Haaparanta ja Ica Max Haaparanta, jotka mahdollistivat kanttiinitoiminnan. Kiitokset myös Haaparannan salibandyseura HaIK:lle, SPR:lle, Haaparannan Jujutsuseuralle, sekä kanttiinin pitäjille!

Maskottitanssi käynnissä